Kandidaattiseuran 5 tehtävää

 

1. Kandiseuran tarkoitus

Hammaslääketieteen opiskelijoiden oma ainejärjestö, joka yhdistää opiskelijat. Seuran Seuran tehtäviin kuuluu Turun hammaslääketieteen opiskelijoiden edunvalvonta, hammaslääketieteen koulutuksen kehittäminen ja ennen kaikkea opiskelijoiden hyvinvoinnin varmistaminen koulutuksen aikana. Seura järjestää tapahtumia ympäri vuoden. THLKS toivottaa jokaisen fetuksen lämmöllä tervetulleeksi kandiseuran toimintaan ja toivoo, että seurasta löytyy kaikille tärkeä yhteisö, jota muistella lämmöllä vielä valmistumisenkin jälkeen.

2. Edunvalvonta

Kandiseura on vaikuttava ääni opiskelijoiden ja yliopiston henkilökunnan välillä. Koulutus- ja opintoasioiden toimikunta kerää kurssikohtaiset kuulumiset kaksi kertaa vuodessa kokouksissa, joihin jokainen on tervetullut. Keskustelujen pohjalta toimintaa saadaan opiskelijalähtöisesti kehitettyä eteenpäin.

Kandiseuran edustajat tekevät yhteistyötä myös tiedekunnan muiden ainejärjestöjen (TLKS, IVA, Adaptus) kanssa opintoasioihin liittyen. Keskustelua käydään lisäksi yhdessä tiedekunnan dekanaatiston kanssa.

Kandiseuran jäsenenä kuulut automaattisesti myös SHOLiin (Suomen hammaslääketieteen opiskelijain liitto), joka on kaikkien Suomen hammaslääkisten kattojärjestö. SHOL on tärkeä linkki Hammaslääkäriliiton ja Apollonian suuntaan. SHOLilta voi hakea apurahoja esim. vaihtoa tai matkaa varten. Lisäksi SHOL järjestää excursion, liittokokoukset sekä kahdet sitsit vuosittain. SHOL on mahdollisuus verkostoitua opiskelijoiden ja työelämän tahojen kanssa.

3. Kandihuone

Kandihuone on seuran ylläpitämä ja mahdollistama, kaikkien jäsenten käytössä oleva tila. Kandihuone on vuosien saatossa seuran jäsenten ja kandihuonevastaavan ideoista kehittynyt. Kandihuoneella voit juoda kahvia, pelata pöytäfutista ja pleikkaria sekä nauttia opiskelijakollegoiden seurasta.

4. Tivoliklubin jäsenyys ja TLKS:n toimikunnat

THLKS:n jäsenenä voit myös osallistua TLKS:n toimintaan muun muassa sitsitoimikuntaan, kulttuuritoimikuntaan tai Speksiin. THLKS:n jäsen voi myös ostaa Tivoliklubin jäsenyyden. Tämän ansiosta kandiseuramme jäsenet saavat käyttää Tivolia jäsenhintaisena.

5. Vapaa-aika

THLKS ry järjestää vuosittain erinäisiä tapahtumia. Kandiseuran vuosijuhlatoimikunta järjestää Extractoehtoon syksyisin sekä sitsit kaksi kertaa vuodessa. Extractioehtoolle voivat osallistua myös alumnit ja seuran yhteistyötahot.

Kandiseura järjestää vuosittain myös Hampaan saunaillan syksyn alussa, Vappusimatuksen munkkeineen sekä yhteistyöiltoja Tivolilla.

Ainejärjestöön kuuluminen kustantaa vuosittain 10€.